oman
tai tietyn intressipiirin eduntavoittelun sijasta kantaa vastuuta koko
yhteiskunnan asioista
katsoa
riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja toimia sen mukaisesti
tehdä
asioiden valmistelu ja päätöksenteko avoimesti ja vuorovaikutteisesti
sekä tosiasioihin perustuen
perehtyä
päätettäviin asioihin huolellisesti, vaikka se vaatiikin paljon työtä
ja aikaa
kehittää
koko Suomea ennakkoluulottomasti meidän kaikkien parhaaksi
henkilöiden tai eri toimijatahojen välisistä ristiriidoista huolimatta
kuunnella
kansalaisten mielipiteitä
toimia
demokratian pelisääntöjen mukaisesti