Meillä kiiminkiläisillä tulee olla vapaus -

Tehdä työtä ja yrittää


Menestyvä yritystoiminta on jokaisen kunnan – myös Kiimingin – tulevaisuuden perusta. Avaimet menestymiseen ovat meidän omissa käsissämme. Kunnallisen elinkeinopolitiikan kulmakivenä täytyy olla ennalta arvattava ja yrityslähtöinen päätöksenteko. Kunnan sekä yritysten välisen yhteistyön tavoitteena on pidettävä jatkuvasti kehittyvät toimintaolosuhteet. Tämä vaatii kaikilta osapuolilta ennakkoluulotonta suhtautumista asiaan.

Kuntamme tulevaisuuden kannalta on hyvin tärkeää panostaa yrittäjyyskasvatukseen kaikilla koulutustasoilla. Kateuden ja lyhytnäköisyyden tilalle on saatava yleinen yrittäjämyönteinen ilmapiiri.

Työnteon on oltava aina kannattavaa. Verotus ei saa olla esteenä työnteolle ja lisäansioille. Kiimingin kunnallisverotuksen on oltava kilpailukykyisellä tasolla ympäristöön nähden. Näin varmistamme riittävän tulopohjan myös tulevaisuudessa.

Erityisesti kunnan tulee panostaa nuorten työllistymiseen, jotta vältyttäisiin syrjäytymiseltä ja sen mukanaan tuomilta ongelmilta.